Talvikauden treenit alkavat 30.9.2024. Treenit järjestetään Lempoisten koululla osoitteessa Koulutie 8. Sisäänkäynti on E-ovesta, portaat kävellään alas ja käytävän vasemmalla puolella on juoksusuora, oikealla puolella liikuntasali. Ovi on lukossa, mutta pyrimme siihen, että yksi ohjaaja päivystää ovella avaamassa n. 5-10 min ennen treenien alkua. Lisäksi vasemmalla puolella ovea on summeri, jota soitetaan ja ohjaaja pystyy avaamaan oven salista tai juoksusuoralta.
Paikalle kannattaa tulla muutamaa minuuttia ennen treenien alkua, jotta treenien alkaessa on sisäpelikengät jalassa ja juomapullo täytettynä. Tavaroita voi jättää käytävän naulakoihin tai pukuhuoneisiin. Jos varustekassissa on mukana arvoesineitä kuten puhelin, kannattaa kassi tuoda treenien ajaksi salin reunalle.
Talvikauden maksut ilmestyvät Suomisporttiin maksettavaksi lokakuun puolivälin paikkeilla.
Syksyllä ja keväällä järjestetään kausimaksuun sisältyvä päiväleiri Liikuntakeskus Parkissa. Syksyn leiripäivä pidetään sunnuntaina 27.10., kevään leirin ajankohta ilmoitetaan myöhemmin. Vihreät, keltaiset ja aikuiset leireilevät klo 10-12, oranssit, siniset ja punaiset klo 12-14. Syyslomaviikolla 42 sekä hiihtolomaviikolla 9 ei ole harjoituksia.
Kaikki ohjaajamme ovat koulutettuja yleisurheiluohjaajia. Toiminnassamme on tärkeintä, että lapset ja nuoret tutustuvat monipuolisesti eri yleisurheilulajeihin, hengästyvät ja haastavat itseään treeneissä fyysisesti sekä oppivat sosiaalisia taitoja ja parhaimmassa tapauksessa saavat uusia ystäviä.
Kiusaamiselle ja häiriköinnille toiminnassamme on nollatoleranssi, ja toivomme myös huoltajien kantavan oman kortensa kekoon ja muistuttavan huollettavaansa näistä aiheista. Yleisurheilutreenien tulee olla jokaiselle mielekäs ja turvallinen ympäristö harrastaa.
RYHMÄT JA AIKATAULUT
MA
VIHREÄT 17-18
KELTAISET 17-18
SINISET + PUNAISET 18-19.30
KE
KELTAISET + VIHREÄT YHTEISRYHMÄ 17-18
ORANSSIT 18-19.30
(Aikuisten ryhmää ei valitettavasti järjestetä tänä talvena vähäisen osallistujamäärän vuoksi.)
TO
SINISET 17-18.30
PUNAISET 18.30-20
Jos talven yleisurheiluun liittyen herää kysymyksiä, otathan matalalla kynnyksellä yhteyttä Tanjaan tekstiviestillä tai Whatsapilla, puh. 0452766208.